Tivoli Gardens 24.5.2017
Lähetetty: 5.6.2017 16:17
Tein elämäni ensimmäisen reissun Kööpenhaminan Tivoliin 24.5.2017 siskoni ja hänen lastensa kanssa. Tässäpä pieni matkaraportti kiinnostuneille.
Ensimmäiseksi: Tivoli sijaitsee aivan Kööpenhaminan päärautatieaseman edessä muutaman korttelin alueella, suhteellisen pienessä tilassa. Sinne on siis erittäin helppo saapua ja se on aivan Kööpenhaminan ydinkeskustassa. Tivoliin on kolme sisäänkäyntiä eri puolilla korttelia ja alueen laitteista monet näkyvät hienosti aitojen yli keskustaan. Tivoli on ehkä keskeisen sijaintinsa vuoksi myös suosittu ajanviettopaikka, jonne tullaan esimerkiksi vain ihastelemaan tunnelmaa ja syömään. Alueella on paljon ravintolatarjontaa ja konsertteja, isohko esiintymislava, puisto, lampi, terasseja ja muuta ajanvietettä. Pari riikinkukkoakin puistossa näytti tepastelevan.
Alueelle päästäkseen on maksettava pääsymaksu (iästä riippumatta 110 tanskan kruunua=n. 15€ /henkilö), jolla siis saa kulkea alueella vapaasti. Laitteita varten tarvitaan erikseen ranneke, joka niin ikään on iästä riippumaton ja hinnaltaan (230 dk=n. 32€ /henkilö). Aivan halpaa lystiä Tivolissa käyminen siis ei ole - etenkään pienempien lasten kanssa, joille on suomalaisissa huvipuistoissa selvästi aikuisia alemmat hinnat. Vastineeksi Tivoli tarjoaa kuitenkin pitkät aukioloajat n. klo 11-23, viikonloppuisin jopa 24 asti. Tämä onkin ehdottamasti kokemisen arvoinen asia, nimittäin Tivolin valot ja laitteiden uskomattoman hienot teemoitukset tulevat todella upeasti esiin illan hämärtyessä ja valojen syttyessä. Alue on erittäin hienosti teemoitettu ja suoraan sanottuna tämä nousee kyllä kaikkien tähänastisten huvipuistokokemusteni (Liseberg, Gröna Lund, Särkänniemi, Wasalandia, Linnanmäki, Chessington world of adventures) kärkeen tunnelmansa ansiosta. Vaikka puisto on verrattaen kompakti (äkkiseltään noin Linnanmäen kokoluokkaa) eikä laitteita ja vuoristoratoja ole ihan niin paljon, niin visuaalisuuteen ja kokonaisuuteen on todella panostettu. Henkilökunta oli ystävällistä joka puolella ja sitten se itse pääasia, laitetarjonta, oli kiinnostava ja laadukas.
Kävin puistossa kolmea lukuunottamatta kaikissa isoimmissa laitteissa. Ensimmäinen poisjäänyt oli Snurretoppen eli vanha tuttu Breakdance, koska laite oli kyseisenä päivänä suljettu. Toinen oli Det Gyldne Tårn eli Lintsin Raketin käänteinen versio. Kyytiläiset hinattiin hitaasti ylös, pidettiin hetken siellä ja Raketista tuttujen suhinoiden ja kolinoiden jälkeen heidät ampaistiin alaspäin. Sitten muutama pomppu ylös ja alas ja lopulta laskeutuminen takas asemalle. Itse pidän Raketista, mutta Kingin kerran kokeneena nuo pudotuslaitteet ovat minulle vain liikaa. Kolmas väliin jäänyt oli puiston (ehkä koko Euroopan?) hurjin flatride Vertigo. Tässä iässä ei yksinkertaisesti enää pysty samoihin extreme-kokemuksiin kuin vielä kymmenisen vuotta sitten. Ymmärrätte kyllä, kunhan pääsen esittelemään laitteen. Tässäpä seuraa laitekohtaiset arvostelut:
Rutschebane/vuoristorata 4/5
Maailman kolmanneksi vanhin käytössä oleva puuvuoristorata vuodelta 1914. Hyvin paljon Linnanmäen Vuoristoradan kaltainen, mutta töyssyalamäet puuttuvat. Rata on rakennettu "vuoren" sisällä ja ulkopuolella kulkevaksi, joten radalla on useita pitkähköjä tunneliosuuksia, paikoin jopa aivan pilkkopimeitä - edes lautojen raosta ei pilkistä valoa. Näissäkin vaunuissa on jarrumies, jolla tosin on oma korkea jakkaransa istumista varten, mutta Linnanmäen vaunuista poiketen, jarrumiehet ovat junan keskellä matkustajien välissä. Teemoitus on hieno ja vuori on näyttävä, vaikkei "lumiset" huiput tietenkään täysin aidoilta keskellä kaupunkia voi näyttää. Turvallisuusnäkökulmasta täytyy mainita, että vuoren seinämät ja tunneleiden seinät ovat niin lähellä rataa ja vaunuja, että niihin on mahdollista koskea kyydissä ollessaan, jos ei malta pitää käsiään vaunujen sisäpuolella. Näin muutamat uhkarohkeat edessäni tekivätkin, mikä ei kyllä itselleni olisi tullut mieleenkään. Sen verran arvostan käsiäni. Tunnelmallinen ja klassinen vuoristorata, mitään enempää se ei kaipaa. Pituus oli 720m, hieman lyhyempi kuin Lintsin rata (960m), korkeus 22m ja huippunopeus 50 km/t (Lintsi 60 km/t). Radan suunnittelijahan on sama Valdemar Lebeck. Kolmas samanlainen löytyy Kööpenhaminan pohjoispuolelta Bakkenista.
Odinexpressen 3/5
Tämä Mackin valmistama moottoroitu 300 metriä pitkä vuoristorata on Linnanmäen Pikajunan (293m, 1990) ja Tykkimäen Idän pikajunan (1989) muutamaa vuotta vanhempi (1985) serkku. Rata kulkee paikoin hyvin vehreiden puiden latvojen seassa, mikä tuo oman mukavan lisänsä elämykseen. Puolivälissä on varsin tiukka ja nopea (60 km/h) kierrekurvi ja samoin asemalle palattaessa vauhti kiihtyy. Hieman Lintsiä hurjempaa kyytiä siis tarjolla. Jälleen kerran turvallisuusnäkökulmasta mennään suomalaisia rennommin: Puiden latvat ja rungot ovat niin lähellä rataa, että niihin on helppo koskea, jos ei pidä käsiään vaunun sisäpuolella.
Dæmonen 5/5
Tivolin kolmas (ja viimeinen) vuoristorata olikin sitten pitkään odottamani ensimmäinen Bolliger & Mabillardin valmistama rata ja täytyy sanoa, että aivan huippuluokan rata on kyseessä. Radan vaunu on lattiatonta mallia, eli asemalla metalliset rampit kääntyvät sivuun ja alas matkustajien jalkojen alta. Ilmava kyyti tuntuu lähes lentämiseltä, kun jalkoja ei voi tukea vaunun lattiaan. Etenkin etummaisella penkkirivillä kun rata aukeni suoraan edessä, tämä aiheutti melko hurjan tunteen. Rata on rakennettu jännästi korkealle niin, että asemalle kiivetään parit rappuset, nostomäki on suhteellisen lyhyt ja rata palaa aseman korkeudelle. Punainen 564 metriä pitkä näyttävä rata kiemurtelee melko kompaktilla alueella ja tuntuu pituuteensa nähden yllättävän pitkältä. Rata on täynnä jyrkkiä syöksyjä, inversioita ja kurveja ja vauhtia piisaa jopa 77 km/t. Radan korkein kohta on 28 metrin korkeudessa. Erikoista radassa oli se, että nostomäen jälkeen ei seurannutkaan heti radan jyrkin pudotus, vaan loivempi kierre, jossa vasta kerättiin vauhtia kierteen jälkeen tulevalle jyrkälle syöksylle ensimmäiseen silmukkaan. Silmukan jälkeen syöksytään ”immelmann loopin” kautta takaisin tulosuuntaan ja vielä heti perään kolmanteen silmukkaan, joka on tyyliä korkkiruuvi. Pari ”hyppyriä” ja kierrettä ja rata on takaisin asemalla. Koostaan huolimatta rata on erittäin intensiivinen ja tarjoaa vauhdin hurmaa. Jo pelkästään tämän radan takia voin suositella Tivolissa käymistä. Rata sijaitsee puiston ”oriental” alueella ja radan alapuolella onkin paljon itämaiseen tyyliin tehtyjä rakennuksia ja kiinalaisia paperivalaisimia roikkumassa. Etenkin illalla rata on erittäin näyttävä, koska radan pohjassa kulkee valonauha, jonka ledit elävät ja vaihtavat väriä. Vuoden 2017 uutuutena radan olisi voinut kokea lisämaksusta myös virtuaalilasien kanssa, mutta itselleni ihan perusversio oli riittävän huikea kokemus.
Fatamorgana 4/5
Puiston ehkä erikoisimman flatride-kokemuksen tarjosi Huss Park Attractionsin 2016 auennut Fatamorgana. Puiston pohjoisnurkassa sijaitseva kokonaisuudessaan 43 metriä korkea näyttävästi koristeltu torni tarjoaa peräti kolme laitetta samassa. Yksi niistä tosin on pienemmille tarkoitettu Minimorgana-törmäilyautot laitteen alapuolella. Varsinainen laite tarjoaa kaksi hurjuustasoa samassa laitteessa. Toisessa jonossa (120cm pituusrajalla) pääsee Särkänniemen Troikan kaltaisiin eläinhahmovaunuihin, joissa ei ole erityisiä turvakaaria ja toisessa jonossa (140cm pituurajalla) Frisbee/Särkänniemen X-tyyppisiin kiekkoihin, joissa istutaan kasvot ulkokehälle päin ja joissa on olkapäiden ylitse tulevat turvakaaret. Koko laite koostuu siis tornista, jossa on kiinni neljä vartta, joiden päässä on kaksi ”Troikan” kaltaista pyörivää häkkyrää ja kaksi ”Frisbeen” kaltaista pyörivää kiekkoa. Koko nelivarsinen häkkyrä kiekkoineen ja vaunuineen nostetaan 30 metrin korkeuteen samalla kun varret alkavat pyöriä myötäpäivään ja niiden päissä roikkuvat kiekot pyörivät varsiin nähden vastapäivään. Liikerata on siis muuten täsmälleen sama kuin Särkänniemen Troikassa, paitsi ”häkkyrät” eivät nouse kallelleen vaan pysyvät vaakatasossa. Hurjuuden tunteen tuokin tässä tapauksessa korkeus. 30 metrin korkeudessa ja yllättävän kovaa pyöriessä ei voi kuin toivoa, että kaikki pultit ja mutterit on huolellisesti tarkastettu. Etenkin ne hurjempaa kyytiä tarjoavat kiekot olivat yllättävän pelottava kokemus. Pyörimisnopeus ei ollut tiettävästi suurempi kuin eläinvaunuissakaan, mutta kun kasvot ovatkin kiekon ulkokehälle, niin keskipakoisvoima pyrkii ”heittämään” kyytiläisen pois kyydistä. Siellä Kööpenhaminan kattojen yllä ajatus siitä, että nämä turvakaaret ovat ainoat jotka estävät minua lentämästä kovaa ja korkealta toi kyllä melkoista lisäjännitystä ajokokemukseen. Suosittelen ehdottomasti, jännä ja erilainen kokemus!
Aquila 5/5
Innolla odotin myös Zamperlan Air Racen kokemista, jonka vaunut Tivolissa oli naamioitu upeasti myyttisiksi Aquila-kotkiksi kultaisine siipineen. Kyseessä on yksi hienoimpia – ellei hienoin teemoitus flatrideissa, joita olen nähnyt. Air Race kiinnosti siksikin, että paljon on vuosien aikana spekuloitu tulisiko erääseen kotimaiseenkin huvipuistoon kyseinen laite
Tivolissa oli malli 6.4 eli kuusi vartta, joissa kussakin neljä istumapaikkaa. Kyyti oli yllättävänkin hurjaa, mutta kuitenkin myös ilmavaa. Nopeita nykimisiä ja heilahteluja ei juurikaan ollut, vaan liikeradat ovat pehmeitä. Huomasin, että eri ajokierroksilla eri ”kotkat” saattoivat välillä pyöriä myötäpäivään ja välillä vastapäivään. Itselleni sattui vastapäivään pyörivä kyyti. Ajo-ohjelmassa laitteen keskustan alkaessa pyöriä ”kotkat” heilahtelivat ensin kerran pari, mutta sitten mentiinkin jo heti ylösalaisin ja ympäri – eikä suinkaan mitenkään hitaasti, vaan oikein railakkaasti niin, että pää todella menee kyllä pyörälle ja g-voimatkin tuntuvat. Välillä ajo-ohjelma roikotti kyytiläisiä ylösalaisin, niin että lakipisteessä mentiin aina tuskallisen hitaasti ja alakautta heilahdettiin nopeasti. Kyyti oli itselleni sen verran kovaa, että kerta sai riittää, mutta sinänsä se tarjosi kyllä pehmeät kyydit. Mukavampi ja hurjempi kuin Särkänniemen High Voltage, mutta rauhallisempi kuin X. Suosittelen kyllä pyörityksestä pitäville!
Himmelskibet 3/5
Perinteinen Star Flyer-karuselli, joka hetkellisesti oli maailman korkein (80m) tullessaan Tivoliin vuonna 2006. Valmistaja on Australialainen Funtime. Itse olen Gröna Lundissa ehtinyt ennen tätä kokea jo 120m korkean Eclipsen, joten tämä jäi kokemuksena hieman sen varjoon. Tämä tarjoaa kuitenkin mielettömän hienon näkymän kaupungin ylitse, joten suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Ajonopeuksia on kaksi, hurjemmalla moodilla nopeus nousee jopa 70 km/t nopeuteen, mutta tuuliolosuhteet määrittelevät kuinka lujaa kyytiä on tarjolla. Tällä kertaa oli tyytyminen rauhallisempaan ajoon, mikä pudotti arvosanaa numerolla. Täytyy kuitenkin sanoa, että vaikken hirveästi ole aiemmin kärsinyt korkeanpaikan kammosta, niin tämä vehje sekä Gröna Lundissa että Tivolissa on kyllä aiheuttanut ylimääräisiä sydämentykytyksiä minullekin. Lisäksi edestakainen liike ylös ja alas pitää ajokokemuksen mielenkiintoisena. Itse toivon että tämä olisi Särkänniemen seuraava uutuus, sillä esimerkiksi Näsijärven rannalla osittain veden päällä tämä tarjoaisi kyllä melkoisen elämyksen.
Monsunen 4/5
Ziererin 2000-luvun versio (Tivoliin 2001) Lentävästä matosta on rakenteeltaan riiputettu, eli jalat roikkuvat vapaasti ilmassa. Tähän noustessani aloin ensin katumaan, sillä ajattelin tietenkin kuinka rajua ja hurjaa kyytiä perinteinen Lentävä matto tarjoaa (jaloilla on otettava tukea lattiasta, ettei sinkoudu edestakaisin). Ajatus siitä, ettei tässä versiossa pysty edes ottamaan tukea lattiasta pelotti, mutta se osoittautuikin lopulta turhaksi. Kyyti oli yllättävän pehmeää ja ilmavaa, vaikka nopeus ei sanottavasti ollut hitaampi kuin perinteisessä mallissa. Olkapäiden ylitse tulevat turvakaaret olivat tukevat ja pehmeät ja kiinnipitokahvat niissä helpottivat paljon. Bonuksena alapuolella suihkivat vesisuihkut, jotka Lintsin kieputtimen tapaan laskivat aina alas juuri ennen kuin jalat olisivat osuneet niihin. Kuulemma oikein kuumina päivinä saattavat hieman kastella kyytiläisiä.
Vertigo ?/5
Tässä menikin sitten minun rajani. Tivolin vuoden 2009 uutuus, Technical Parkin Vertigo (Italiassa toinen nimellä Flying Fury) on yksinkertaisesti hurjin flatride, jonka olen koskaan nähnyt. Kyseessä on siis kaksi 4-hengen ”lentokonetta”, jotka on kiinnitetty 30 metrin korkeuteen kurottavien varsien päähän. Liikerata muistuttaa muutoin pitkälti Särkänniemen edesmennyttä Sky Flyeriä, MUTTA. Varsien päässä on pieni ”vipu”, joka pystyy pyörittämään konetta 360 astetta ympäri vaakatasossa ja vivun päässä on vielä toinen akseli, joka pystyy pyörittämään lentokonetta vielä 360 astetta oman akselinsa ympäri. Varret luonnollisesti pyörivät vielä Sky Flyerin tapaan, tosin itsenäisesti niin että ne voivat pyöriä kumpaan suuntaan tahansa toisistaan riippumatta. Kyytiläisiltä kysytään haluavatko he matkustaa etu- vai takaperin ja niinpä koneet kulkivat eri ajoilla eri suuntiin. Sellaisen pelkän pyörityksen jokaiseen mahdolliseen ilmansuuntaan, jolla ajo alkaa ja johon se päättyy, vielä kestäisin, mutta kun ajokierroksen ydin onkin siinä että koneet lukkiutuvat suoraan asentoon ja itse varret alkavat kiihtyä ja pyöriä lujimmillaan niin että kyydissä olijat kokevat 100 km/t vauhdin (mikä aiheuttaa pahimmillaan hetkellisesti jopa 5.2 g:n kiihtyvyyden), niin jättäydyin suosiolla maan kamaralle. Minulle X:n 4.8 geetä aiheutti lähes pyörtymisen (silmissä sumeni hetkeksi), joten en viitsi leikitellä terveydelläni. Viiden g:n kiihtyvyyttä pidetään keskimäärin rajana, jonka ylittyessä osa ihmisistä pyörtyy. Sietokyvyt ovat toki yksilöllisiä ja maailmasta löytyy vuoristoratoja, jotka saavuttavat jopa yli 6 g:n kiihtyvyyden. Hurjaa Vertigossa noin maasta katsottuna oli siis etenkin se, että varret eivät X:n tai monien muiden laitteiden tavoin hidastuneet yläasennossa, vaan vauhti kiihtyi tasaisesti ja oli yhtä kova yläilmoissa kuin alhaallakin. Suosittelen siis extreme-kokemuksia kaipaaville.
Vertigo on alun perin ollut interaktiivinen laite, jossa koneen matkustajat ovat saaneet itse toimia ”pilotteina” ja ohjata kulkua joystickien avulla. Sekä itse varsia, että koneiden kaikkia liikkeitä on pystynyt ohjaamaan siten, että koneiden kahdesta joystickistä toinen on ottanut komentoja vastaan kaksi minuuttia ja sen jälkeen viereisen matkustajan joystick toiset kaksi minuuttia. Lisäksi ohjauspaneelissa on ollut turbo-painike, joka on antanut laitteessa nytkin osana ajo-ohjelmaa olevan 100 km/t huippunopeuden. Toimintojen opettaminen matkustajille on kuulemma kuitenkin johtanut pitkiin jonoihin ja aiheuttanut hyvin epätasalaatuisia kyytejä ja hapuilua ohjaustoimintojen kanssa, joten puisto on muutama vuosi sitten siirtynyt automaattiohjelmaan. Asiakaskyselyjen perusteella automaattiohjelmaan ollaan oltu tyytyväisiä.
Sitten oli tosiaan lisäksi vielä ne mainitsemani Hussin Snurretoppen (Breakdance) ja S&S Sansein pudotustorni Det Gyldne Tårn, joita en päässyt testaamaan/halunnut testata.
Nämä olivat siis Tivolin isoimmat laitteet, mutta lisäksi löytyi paljon laitteita vähän pienemmille (mm. 8 metriä korkea Stjernetårnet - pyörivä hyppyytystorni, Karavanen – vauhtimatoa vastaava lasten vuoristorata, Ballongyngen – vuodelta 1943 oleva nykymittapuulla matalahko, mutta nopeahko maailmanpyörä, Minen – pimeähkössä kulkeva vesilaiteajelu, Galejen – vuodelta 1937 peräisin oleva vauhdikas karuselli hieman Särkänniemessä 80- ja 90-luvuilla käväisseiden Hot Wheelsin ja Music Bobin tapaan, paljon karuselleja, veneitä, törmäilyautoja ynnä muuta ynnä muuta). Laitekannasta löytyy jokaiselle jotakin, mutta pienehkönä puistona Tivoli ei voi kilpailla määrällä, vaan laadulla. Ja toden totta, laatuun on panostettu. Puiston laitteiden teemoitus – etenkin hurjien laitteiden Oriental areassa – on aivan maailmanluokkaa, kullatut koristeet, värit, muodot, valot jne. ovat pääosin puiston omien suunnittelijoiden käsialaa, joten mitään standardimallisia laitteita ei puistosta löydy. Laitevalmistajat ovat edustettuna monipuolisesti ja erityyppisiä laitteita on vuoristoradoista ja karuselleista tornilaitteisiin. On klassista ja on uusinta uutta, hurjaa menoa ylösalaisin ja rauhallisempaa kyytiä joka makuun. Etenkin puiston visuaalien ilme valaisimineen, lampineen, puutarhoineen, istutuksineen, ravintoloineen ja hienoine ja erikoisine rakennuksineen tekee Tivolista tunnelmaltaan ainutlaatuisen puiston ja vaikuttavan elämyksen ilman laitteitakin. Suosittelen kokeilemaan Tivolia ehdottomasti! Ei maailman hurjimpia g-voimia tarjoavia jättipitkiä megavuoristoratoja eikä ennätyskorkeita pudotustorneja, mutta erittäin näyttäviä, laadukkaita ja hurjiakin laitteita yhdessä tunnelmaltaan maailman upeimmassa huvipuistossa.
Kuvia seuraa erillisessä viestissä, jahka saan ne koneelle!
Ensimmäiseksi: Tivoli sijaitsee aivan Kööpenhaminan päärautatieaseman edessä muutaman korttelin alueella, suhteellisen pienessä tilassa. Sinne on siis erittäin helppo saapua ja se on aivan Kööpenhaminan ydinkeskustassa. Tivoliin on kolme sisäänkäyntiä eri puolilla korttelia ja alueen laitteista monet näkyvät hienosti aitojen yli keskustaan. Tivoli on ehkä keskeisen sijaintinsa vuoksi myös suosittu ajanviettopaikka, jonne tullaan esimerkiksi vain ihastelemaan tunnelmaa ja syömään. Alueella on paljon ravintolatarjontaa ja konsertteja, isohko esiintymislava, puisto, lampi, terasseja ja muuta ajanvietettä. Pari riikinkukkoakin puistossa näytti tepastelevan.
Alueelle päästäkseen on maksettava pääsymaksu (iästä riippumatta 110 tanskan kruunua=n. 15€ /henkilö), jolla siis saa kulkea alueella vapaasti. Laitteita varten tarvitaan erikseen ranneke, joka niin ikään on iästä riippumaton ja hinnaltaan (230 dk=n. 32€ /henkilö). Aivan halpaa lystiä Tivolissa käyminen siis ei ole - etenkään pienempien lasten kanssa, joille on suomalaisissa huvipuistoissa selvästi aikuisia alemmat hinnat. Vastineeksi Tivoli tarjoaa kuitenkin pitkät aukioloajat n. klo 11-23, viikonloppuisin jopa 24 asti. Tämä onkin ehdottamasti kokemisen arvoinen asia, nimittäin Tivolin valot ja laitteiden uskomattoman hienot teemoitukset tulevat todella upeasti esiin illan hämärtyessä ja valojen syttyessä. Alue on erittäin hienosti teemoitettu ja suoraan sanottuna tämä nousee kyllä kaikkien tähänastisten huvipuistokokemusteni (Liseberg, Gröna Lund, Särkänniemi, Wasalandia, Linnanmäki, Chessington world of adventures) kärkeen tunnelmansa ansiosta. Vaikka puisto on verrattaen kompakti (äkkiseltään noin Linnanmäen kokoluokkaa) eikä laitteita ja vuoristoratoja ole ihan niin paljon, niin visuaalisuuteen ja kokonaisuuteen on todella panostettu. Henkilökunta oli ystävällistä joka puolella ja sitten se itse pääasia, laitetarjonta, oli kiinnostava ja laadukas.
Kävin puistossa kolmea lukuunottamatta kaikissa isoimmissa laitteissa. Ensimmäinen poisjäänyt oli Snurretoppen eli vanha tuttu Breakdance, koska laite oli kyseisenä päivänä suljettu. Toinen oli Det Gyldne Tårn eli Lintsin Raketin käänteinen versio. Kyytiläiset hinattiin hitaasti ylös, pidettiin hetken siellä ja Raketista tuttujen suhinoiden ja kolinoiden jälkeen heidät ampaistiin alaspäin. Sitten muutama pomppu ylös ja alas ja lopulta laskeutuminen takas asemalle. Itse pidän Raketista, mutta Kingin kerran kokeneena nuo pudotuslaitteet ovat minulle vain liikaa. Kolmas väliin jäänyt oli puiston (ehkä koko Euroopan?) hurjin flatride Vertigo. Tässä iässä ei yksinkertaisesti enää pysty samoihin extreme-kokemuksiin kuin vielä kymmenisen vuotta sitten. Ymmärrätte kyllä, kunhan pääsen esittelemään laitteen. Tässäpä seuraa laitekohtaiset arvostelut:
Rutschebane/vuoristorata 4/5
Maailman kolmanneksi vanhin käytössä oleva puuvuoristorata vuodelta 1914. Hyvin paljon Linnanmäen Vuoristoradan kaltainen, mutta töyssyalamäet puuttuvat. Rata on rakennettu "vuoren" sisällä ja ulkopuolella kulkevaksi, joten radalla on useita pitkähköjä tunneliosuuksia, paikoin jopa aivan pilkkopimeitä - edes lautojen raosta ei pilkistä valoa. Näissäkin vaunuissa on jarrumies, jolla tosin on oma korkea jakkaransa istumista varten, mutta Linnanmäen vaunuista poiketen, jarrumiehet ovat junan keskellä matkustajien välissä. Teemoitus on hieno ja vuori on näyttävä, vaikkei "lumiset" huiput tietenkään täysin aidoilta keskellä kaupunkia voi näyttää. Turvallisuusnäkökulmasta täytyy mainita, että vuoren seinämät ja tunneleiden seinät ovat niin lähellä rataa ja vaunuja, että niihin on mahdollista koskea kyydissä ollessaan, jos ei malta pitää käsiään vaunujen sisäpuolella. Näin muutamat uhkarohkeat edessäni tekivätkin, mikä ei kyllä itselleni olisi tullut mieleenkään. Sen verran arvostan käsiäni. Tunnelmallinen ja klassinen vuoristorata, mitään enempää se ei kaipaa. Pituus oli 720m, hieman lyhyempi kuin Lintsin rata (960m), korkeus 22m ja huippunopeus 50 km/t (Lintsi 60 km/t). Radan suunnittelijahan on sama Valdemar Lebeck. Kolmas samanlainen löytyy Kööpenhaminan pohjoispuolelta Bakkenista.
Odinexpressen 3/5
Tämä Mackin valmistama moottoroitu 300 metriä pitkä vuoristorata on Linnanmäen Pikajunan (293m, 1990) ja Tykkimäen Idän pikajunan (1989) muutamaa vuotta vanhempi (1985) serkku. Rata kulkee paikoin hyvin vehreiden puiden latvojen seassa, mikä tuo oman mukavan lisänsä elämykseen. Puolivälissä on varsin tiukka ja nopea (60 km/h) kierrekurvi ja samoin asemalle palattaessa vauhti kiihtyy. Hieman Lintsiä hurjempaa kyytiä siis tarjolla. Jälleen kerran turvallisuusnäkökulmasta mennään suomalaisia rennommin: Puiden latvat ja rungot ovat niin lähellä rataa, että niihin on helppo koskea, jos ei pidä käsiään vaunun sisäpuolella.
Dæmonen 5/5
Tivolin kolmas (ja viimeinen) vuoristorata olikin sitten pitkään odottamani ensimmäinen Bolliger & Mabillardin valmistama rata ja täytyy sanoa, että aivan huippuluokan rata on kyseessä. Radan vaunu on lattiatonta mallia, eli asemalla metalliset rampit kääntyvät sivuun ja alas matkustajien jalkojen alta. Ilmava kyyti tuntuu lähes lentämiseltä, kun jalkoja ei voi tukea vaunun lattiaan. Etenkin etummaisella penkkirivillä kun rata aukeni suoraan edessä, tämä aiheutti melko hurjan tunteen. Rata on rakennettu jännästi korkealle niin, että asemalle kiivetään parit rappuset, nostomäki on suhteellisen lyhyt ja rata palaa aseman korkeudelle. Punainen 564 metriä pitkä näyttävä rata kiemurtelee melko kompaktilla alueella ja tuntuu pituuteensa nähden yllättävän pitkältä. Rata on täynnä jyrkkiä syöksyjä, inversioita ja kurveja ja vauhtia piisaa jopa 77 km/t. Radan korkein kohta on 28 metrin korkeudessa. Erikoista radassa oli se, että nostomäen jälkeen ei seurannutkaan heti radan jyrkin pudotus, vaan loivempi kierre, jossa vasta kerättiin vauhtia kierteen jälkeen tulevalle jyrkälle syöksylle ensimmäiseen silmukkaan. Silmukan jälkeen syöksytään ”immelmann loopin” kautta takaisin tulosuuntaan ja vielä heti perään kolmanteen silmukkaan, joka on tyyliä korkkiruuvi. Pari ”hyppyriä” ja kierrettä ja rata on takaisin asemalla. Koostaan huolimatta rata on erittäin intensiivinen ja tarjoaa vauhdin hurmaa. Jo pelkästään tämän radan takia voin suositella Tivolissa käymistä. Rata sijaitsee puiston ”oriental” alueella ja radan alapuolella onkin paljon itämaiseen tyyliin tehtyjä rakennuksia ja kiinalaisia paperivalaisimia roikkumassa. Etenkin illalla rata on erittäin näyttävä, koska radan pohjassa kulkee valonauha, jonka ledit elävät ja vaihtavat väriä. Vuoden 2017 uutuutena radan olisi voinut kokea lisämaksusta myös virtuaalilasien kanssa, mutta itselleni ihan perusversio oli riittävän huikea kokemus.
Fatamorgana 4/5
Puiston ehkä erikoisimman flatride-kokemuksen tarjosi Huss Park Attractionsin 2016 auennut Fatamorgana. Puiston pohjoisnurkassa sijaitseva kokonaisuudessaan 43 metriä korkea näyttävästi koristeltu torni tarjoaa peräti kolme laitetta samassa. Yksi niistä tosin on pienemmille tarkoitettu Minimorgana-törmäilyautot laitteen alapuolella. Varsinainen laite tarjoaa kaksi hurjuustasoa samassa laitteessa. Toisessa jonossa (120cm pituusrajalla) pääsee Särkänniemen Troikan kaltaisiin eläinhahmovaunuihin, joissa ei ole erityisiä turvakaaria ja toisessa jonossa (140cm pituurajalla) Frisbee/Särkänniemen X-tyyppisiin kiekkoihin, joissa istutaan kasvot ulkokehälle päin ja joissa on olkapäiden ylitse tulevat turvakaaret. Koko laite koostuu siis tornista, jossa on kiinni neljä vartta, joiden päässä on kaksi ”Troikan” kaltaista pyörivää häkkyrää ja kaksi ”Frisbeen” kaltaista pyörivää kiekkoa. Koko nelivarsinen häkkyrä kiekkoineen ja vaunuineen nostetaan 30 metrin korkeuteen samalla kun varret alkavat pyöriä myötäpäivään ja niiden päissä roikkuvat kiekot pyörivät varsiin nähden vastapäivään. Liikerata on siis muuten täsmälleen sama kuin Särkänniemen Troikassa, paitsi ”häkkyrät” eivät nouse kallelleen vaan pysyvät vaakatasossa. Hurjuuden tunteen tuokin tässä tapauksessa korkeus. 30 metrin korkeudessa ja yllättävän kovaa pyöriessä ei voi kuin toivoa, että kaikki pultit ja mutterit on huolellisesti tarkastettu. Etenkin ne hurjempaa kyytiä tarjoavat kiekot olivat yllättävän pelottava kokemus. Pyörimisnopeus ei ollut tiettävästi suurempi kuin eläinvaunuissakaan, mutta kun kasvot ovatkin kiekon ulkokehälle, niin keskipakoisvoima pyrkii ”heittämään” kyytiläisen pois kyydistä. Siellä Kööpenhaminan kattojen yllä ajatus siitä, että nämä turvakaaret ovat ainoat jotka estävät minua lentämästä kovaa ja korkealta toi kyllä melkoista lisäjännitystä ajokokemukseen. Suosittelen ehdottomasti, jännä ja erilainen kokemus!
Aquila 5/5
Innolla odotin myös Zamperlan Air Racen kokemista, jonka vaunut Tivolissa oli naamioitu upeasti myyttisiksi Aquila-kotkiksi kultaisine siipineen. Kyseessä on yksi hienoimpia – ellei hienoin teemoitus flatrideissa, joita olen nähnyt. Air Race kiinnosti siksikin, että paljon on vuosien aikana spekuloitu tulisiko erääseen kotimaiseenkin huvipuistoon kyseinen laite
Tivolissa oli malli 6.4 eli kuusi vartta, joissa kussakin neljä istumapaikkaa. Kyyti oli yllättävänkin hurjaa, mutta kuitenkin myös ilmavaa. Nopeita nykimisiä ja heilahteluja ei juurikaan ollut, vaan liikeradat ovat pehmeitä. Huomasin, että eri ajokierroksilla eri ”kotkat” saattoivat välillä pyöriä myötäpäivään ja välillä vastapäivään. Itselleni sattui vastapäivään pyörivä kyyti. Ajo-ohjelmassa laitteen keskustan alkaessa pyöriä ”kotkat” heilahtelivat ensin kerran pari, mutta sitten mentiinkin jo heti ylösalaisin ja ympäri – eikä suinkaan mitenkään hitaasti, vaan oikein railakkaasti niin, että pää todella menee kyllä pyörälle ja g-voimatkin tuntuvat. Välillä ajo-ohjelma roikotti kyytiläisiä ylösalaisin, niin että lakipisteessä mentiin aina tuskallisen hitaasti ja alakautta heilahdettiin nopeasti. Kyyti oli itselleni sen verran kovaa, että kerta sai riittää, mutta sinänsä se tarjosi kyllä pehmeät kyydit. Mukavampi ja hurjempi kuin Särkänniemen High Voltage, mutta rauhallisempi kuin X. Suosittelen kyllä pyörityksestä pitäville!Himmelskibet 3/5
Perinteinen Star Flyer-karuselli, joka hetkellisesti oli maailman korkein (80m) tullessaan Tivoliin vuonna 2006. Valmistaja on Australialainen Funtime. Itse olen Gröna Lundissa ehtinyt ennen tätä kokea jo 120m korkean Eclipsen, joten tämä jäi kokemuksena hieman sen varjoon. Tämä tarjoaa kuitenkin mielettömän hienon näkymän kaupungin ylitse, joten suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Ajonopeuksia on kaksi, hurjemmalla moodilla nopeus nousee jopa 70 km/t nopeuteen, mutta tuuliolosuhteet määrittelevät kuinka lujaa kyytiä on tarjolla. Tällä kertaa oli tyytyminen rauhallisempaan ajoon, mikä pudotti arvosanaa numerolla. Täytyy kuitenkin sanoa, että vaikken hirveästi ole aiemmin kärsinyt korkeanpaikan kammosta, niin tämä vehje sekä Gröna Lundissa että Tivolissa on kyllä aiheuttanut ylimääräisiä sydämentykytyksiä minullekin. Lisäksi edestakainen liike ylös ja alas pitää ajokokemuksen mielenkiintoisena. Itse toivon että tämä olisi Särkänniemen seuraava uutuus, sillä esimerkiksi Näsijärven rannalla osittain veden päällä tämä tarjoaisi kyllä melkoisen elämyksen.
Monsunen 4/5
Ziererin 2000-luvun versio (Tivoliin 2001) Lentävästä matosta on rakenteeltaan riiputettu, eli jalat roikkuvat vapaasti ilmassa. Tähän noustessani aloin ensin katumaan, sillä ajattelin tietenkin kuinka rajua ja hurjaa kyytiä perinteinen Lentävä matto tarjoaa (jaloilla on otettava tukea lattiasta, ettei sinkoudu edestakaisin). Ajatus siitä, ettei tässä versiossa pysty edes ottamaan tukea lattiasta pelotti, mutta se osoittautuikin lopulta turhaksi. Kyyti oli yllättävän pehmeää ja ilmavaa, vaikka nopeus ei sanottavasti ollut hitaampi kuin perinteisessä mallissa. Olkapäiden ylitse tulevat turvakaaret olivat tukevat ja pehmeät ja kiinnipitokahvat niissä helpottivat paljon. Bonuksena alapuolella suihkivat vesisuihkut, jotka Lintsin kieputtimen tapaan laskivat aina alas juuri ennen kuin jalat olisivat osuneet niihin. Kuulemma oikein kuumina päivinä saattavat hieman kastella kyytiläisiä.
Vertigo ?/5
Tässä menikin sitten minun rajani. Tivolin vuoden 2009 uutuus, Technical Parkin Vertigo (Italiassa toinen nimellä Flying Fury) on yksinkertaisesti hurjin flatride, jonka olen koskaan nähnyt. Kyseessä on siis kaksi 4-hengen ”lentokonetta”, jotka on kiinnitetty 30 metrin korkeuteen kurottavien varsien päähän. Liikerata muistuttaa muutoin pitkälti Särkänniemen edesmennyttä Sky Flyeriä, MUTTA. Varsien päässä on pieni ”vipu”, joka pystyy pyörittämään konetta 360 astetta ympäri vaakatasossa ja vivun päässä on vielä toinen akseli, joka pystyy pyörittämään lentokonetta vielä 360 astetta oman akselinsa ympäri. Varret luonnollisesti pyörivät vielä Sky Flyerin tapaan, tosin itsenäisesti niin että ne voivat pyöriä kumpaan suuntaan tahansa toisistaan riippumatta. Kyytiläisiltä kysytään haluavatko he matkustaa etu- vai takaperin ja niinpä koneet kulkivat eri ajoilla eri suuntiin. Sellaisen pelkän pyörityksen jokaiseen mahdolliseen ilmansuuntaan, jolla ajo alkaa ja johon se päättyy, vielä kestäisin, mutta kun ajokierroksen ydin onkin siinä että koneet lukkiutuvat suoraan asentoon ja itse varret alkavat kiihtyä ja pyöriä lujimmillaan niin että kyydissä olijat kokevat 100 km/t vauhdin (mikä aiheuttaa pahimmillaan hetkellisesti jopa 5.2 g:n kiihtyvyyden), niin jättäydyin suosiolla maan kamaralle. Minulle X:n 4.8 geetä aiheutti lähes pyörtymisen (silmissä sumeni hetkeksi), joten en viitsi leikitellä terveydelläni. Viiden g:n kiihtyvyyttä pidetään keskimäärin rajana, jonka ylittyessä osa ihmisistä pyörtyy. Sietokyvyt ovat toki yksilöllisiä ja maailmasta löytyy vuoristoratoja, jotka saavuttavat jopa yli 6 g:n kiihtyvyyden. Hurjaa Vertigossa noin maasta katsottuna oli siis etenkin se, että varret eivät X:n tai monien muiden laitteiden tavoin hidastuneet yläasennossa, vaan vauhti kiihtyi tasaisesti ja oli yhtä kova yläilmoissa kuin alhaallakin. Suosittelen siis extreme-kokemuksia kaipaaville.
Vertigo on alun perin ollut interaktiivinen laite, jossa koneen matkustajat ovat saaneet itse toimia ”pilotteina” ja ohjata kulkua joystickien avulla. Sekä itse varsia, että koneiden kaikkia liikkeitä on pystynyt ohjaamaan siten, että koneiden kahdesta joystickistä toinen on ottanut komentoja vastaan kaksi minuuttia ja sen jälkeen viereisen matkustajan joystick toiset kaksi minuuttia. Lisäksi ohjauspaneelissa on ollut turbo-painike, joka on antanut laitteessa nytkin osana ajo-ohjelmaa olevan 100 km/t huippunopeuden. Toimintojen opettaminen matkustajille on kuulemma kuitenkin johtanut pitkiin jonoihin ja aiheuttanut hyvin epätasalaatuisia kyytejä ja hapuilua ohjaustoimintojen kanssa, joten puisto on muutama vuosi sitten siirtynyt automaattiohjelmaan. Asiakaskyselyjen perusteella automaattiohjelmaan ollaan oltu tyytyväisiä.
Sitten oli tosiaan lisäksi vielä ne mainitsemani Hussin Snurretoppen (Breakdance) ja S&S Sansein pudotustorni Det Gyldne Tårn, joita en päässyt testaamaan/halunnut testata.
Nämä olivat siis Tivolin isoimmat laitteet, mutta lisäksi löytyi paljon laitteita vähän pienemmille (mm. 8 metriä korkea Stjernetårnet - pyörivä hyppyytystorni, Karavanen – vauhtimatoa vastaava lasten vuoristorata, Ballongyngen – vuodelta 1943 oleva nykymittapuulla matalahko, mutta nopeahko maailmanpyörä, Minen – pimeähkössä kulkeva vesilaiteajelu, Galejen – vuodelta 1937 peräisin oleva vauhdikas karuselli hieman Särkänniemessä 80- ja 90-luvuilla käväisseiden Hot Wheelsin ja Music Bobin tapaan, paljon karuselleja, veneitä, törmäilyautoja ynnä muuta ynnä muuta). Laitekannasta löytyy jokaiselle jotakin, mutta pienehkönä puistona Tivoli ei voi kilpailla määrällä, vaan laadulla. Ja toden totta, laatuun on panostettu. Puiston laitteiden teemoitus – etenkin hurjien laitteiden Oriental areassa – on aivan maailmanluokkaa, kullatut koristeet, värit, muodot, valot jne. ovat pääosin puiston omien suunnittelijoiden käsialaa, joten mitään standardimallisia laitteita ei puistosta löydy. Laitevalmistajat ovat edustettuna monipuolisesti ja erityyppisiä laitteita on vuoristoradoista ja karuselleista tornilaitteisiin. On klassista ja on uusinta uutta, hurjaa menoa ylösalaisin ja rauhallisempaa kyytiä joka makuun. Etenkin puiston visuaalien ilme valaisimineen, lampineen, puutarhoineen, istutuksineen, ravintoloineen ja hienoine ja erikoisine rakennuksineen tekee Tivolista tunnelmaltaan ainutlaatuisen puiston ja vaikuttavan elämyksen ilman laitteitakin. Suosittelen kokeilemaan Tivolia ehdottomasti! Ei maailman hurjimpia g-voimia tarjoavia jättipitkiä megavuoristoratoja eikä ennätyskorkeita pudotustorneja, mutta erittäin näyttäviä, laadukkaita ja hurjiakin laitteita yhdessä tunnelmaltaan maailman upeimmassa huvipuistossa.
Kuvia seuraa erillisessä viestissä, jahka saan ne koneelle!